Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

28.6.04

Juustokakku (hyydytetty)

pohja:
100 g voita
200 g pipareita tms keksejä

Sulata voi ja sekoita murskattuihin keksinmuruihin. Levitä tasaisesti pohjaksi ja painele tiiviiksi.

täyte:
2 liivakkoa
170 - 200 g tuorejuustoa (Philadelphia light tms.)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2½ dl vatkautuvaa vaniljavaahtoa
½ dl sitruunamehua

Vatkaa vaniljavaahto kiinteäksi vaahdoksi sokerien kanssa, lisää varovasti tuorejuusto ja sekoita kunnolla. Liota liivakkoja kylmässä vedessä 10 min, purista kuivaksi. Lämmitä ½ dl sitruunamehu kiehuvaksi ja lisää siihen liivakot, sekoita. Anna mehun jäähtyä käden lämpöiseksi ja sekoita se vaahdon sekaan huolellisesti. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4h.

kiille:
2 liivakkoa
2 dl vahvaa mehua

Liota liivakkoja kylmässä vedessä 10 min, purista kuivaksi. Lämmitä ½ dl mehusta kiehuvaksi ja lisää siihen liivakot, sekoita. Lisää seos loppuun mehuun ja anna hiukan jäähtyä. Kaada varovasti lusikkaa pitkin hyytyneelle täytteelle ja anna jähmettyä yön yli.