Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

28.6.04

Kesäinen perunasalaatti

8 keitettyä uutta perunaa
4 kesäsipulin varret
2 dl kermaviiliä
1½ tl valkoviinietikkaa
pieni nippu tilliä
mustapippuria, suolaa

Keitä perunat ja halkaise. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää kuumat peruna sekaan.