Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

1.5.05

Valkosipulisilakat

500 g silakkafileitä

liemi:
5 dl vettä
1 dl etikkaa
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa

kastike:
1 prk kermaviiliä
2 rkl sinappia
2 rkl sokeria
2 rkl viinietikkaa
1 tl rouhittua valko- tai mustapippuria
1 tl suolaa
2-4 valkosipulinkynttä
tillisilppua

Poista silakkafileistä nahka. Liota fileitä muutama tunti, kunnes niiden liha on kokonaan valkoista. Valuta fileet hyvin. Sekoita kastikkeen aineet ja lisää joukkoon fileet. Anna silakoiden maustua kastikkeessa vähintään vuorokausi. Koristele keitettyjen perunoiden kanssa tai voileipäpöydässä.