Tippaleivät
3 munaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 1/2 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Paistamiseen:
ruokaöljyä tai kookosrasvaa
Pinnalle:
vaniliinisokerilla maustettua tomusokeria
Sekoita munat ja sokeri. Pese sitruuna miedolla astianpesuaineella kuumassa vedessä. Raasta kuori muna-sokeriseoksen joukkoon. Lisää mausteet, maito ja vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Vatkaa taikina sileäksi. Kuumenna rasva padassa. Upota rasvaan säilyketölkki, josta kansi ja pohja on poistettu. Pane osa taikinasta tukevaan voipaperitötteröön ja leikkaa sen kärki poikki niin, että syntyy noin 2 cm:n suuruinen reikä. Puserra tötteröstä tölkkiin taikinaa ohuena nauhana ristiin rastiin. Tölkin reunat estävät taikinan leviämisen. Paista tippaleivät vaaleanruskeiksi molemmin puolin ja nosta reikäkauhalla valumaan paksun talouspaperin päälle. Seulo jäähtyneille tippaleiville vaniliinisokerilla maustettua tomusokeria. Säilytä tippaleivät kuivassa paikassa, etteivät ne sitkisty. Tarjoile siman kanssa.
sivulta www.finfood.fi/keittokirja

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home