Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

1.5.05

Rosetit

2 munaa
1/2 dl sokeria
1 1/2 dl maitoa tai vettä
1 1/2 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

kypsentämiseen: öljyä
pinnalle: tomusokeria

Sekoita munat ja sokeri keskenään. Lisää maito, jauhot ja ripaus suolaa.
Kuumenna rasva padassa. Pata voi olla pieni, koska rosetteja kypsennetään yksi kerrallaan. Pidä rosettirautaa kuumassa rasvassa hetki. Valuta ylimääräinen rasva pois ja kasta rauta rosettitaikinaan vähän yli puolen välin. Älä anna taikinan valua raudan päälle, niin saat rosetin irtoamaan raudasta helposti. Kypsennä rosetit kauniin vaalean ruskeiksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan. Siivilöi jäähtyneiden rosettien päälle tomusokeria.