Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

29.6.04

Kuutamokiisseli

½ l maitoa
½ dl maissitärkkelystä
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kaada aineet kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen.
Anna kiehut 2-3 minuuttia. Lisää vaniljasokeri.

Kaada jäiset mustikat laakean vadin pohjalle.
Kaada kiisseli päälle. Ripottele sokeria pinnalle tai marjahilloa silmiksi.