Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

22.6.04

Hunajalla ja inkiväärillä täytetyt uuniomenat

4 makeaa omenaa, esim. Golden Delicious
½ dl hunajaa
2 rkl hienonnettua tuoretta inkivääriä
2 rkl suolatonta voita
4 tl smetanaa tai ranskankermaa (ei välttämätön)

Kuumenna uuni 230 asteeseen.

Poista omenista siemenkota, mutta älä paina omenaporaa pohjaan asti vaan jätä toinen pää ehjäksi. Aseta omenat uunivuokaan. Täytä keskus hunajalla ja inkiväärillä ja pane päälle nokare voita.

Paista uunin alatasolla noin 45 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä. Tarkista silloin tällöin, ettei hunaja pala, ja vähennä tarvittaessa lämpöä.

Tarjoa omenat kuumina tai lämpiminä. Voit halutessasi lisätä kunkin omenan päälle teelusikallisen verran smetanaa tai ranskankermaa.