Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

12.2.06

Päärynä-tiikeri

200 g leivontamargariinia tai voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1/2 dl päärynäjuomaa (Pirkka)
1 tlk (410 g) päärynänpuolikkaita sokeriliemessä

1 Vatkaa rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin
vatkaten.
2 Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja vanilliinisokeri.
Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan.
3 Ota taikinasta noin 1/3 erilleen ja
lisää siihen kaakao-jauhe ja päärynäjuoma. Sekoita
tasaiseksi.
4 Leikkaa valutetut päärynänpuolikkaat pieniksi
kuutioiksi ja sekoita ne vaalean
taikinan joukkoon.
5 Levitä puolet
vaaleasta taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (1,8 l). Kaada vuokaan ruskea taikina ja päällimmäiseksi loppu vaalea taikina.
6 Nostele taikinaa lusikalla tai veitsen kärjellä, jotta taikinakerrokset hieman sekoittuvat. Tasoita taikinan pinta ja vedä keskelle taikinaa vako, jolloin kakku kohoaa tasaisemmin. Paista kakkua
175-asteisen uunin alimmalla
tasolla noin 50-60 minuuttia.