Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

12.2.06

Skottilainen viskikakku

200 g tummaa suklaata
175 g margariinia
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
2 dl vahvaa kahvijuomaa
1 dl viskiä

Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita jauhot, vanilliinisokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää sulatettu suklaa rasvaseoksen joukkoon. Lisää kahvi ja jauhoseos vuorotellen taikinaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 55 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Pese kakkuvuoka ja siirrä kakku takaisin vuokaan. Kostuta kakku viskillä ja anna maustua 1 - 2 vuorokautta jääkaapissa. Kakku säilyy mehevänä useita päiviä.