Kaaosteoria keittiössä

1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi keittotaitoa. Osa resepteistä muilta lainattuja, loput omia.

Oma kuva
Nimi: Soleidad
Sijainti: Finland

25.6.04

Votkameloni

1 iso vesimeloni
1/2 pulloa votkaa

Tee meloniin veitsellä kolo, pistä koloon suppilo ja tiputa melonin sisään votkaa silloin tällöin kahden päivän ajan. Leikkaa meloni lohkoiksi ja tarjoa jälkiruokana.

Loppukaneettina: En saanut votkaa imeytymään, vaan joimme pullon palan painikkeeksi.