Foliossa kypsennettyä meriahventa
1 meriahven tai 2 isoa ahventa, á 900 g
suolaa ja pippuria
1 punasipuli
1 fenkolinmukula
tuoreita yrttejä, kuten basilikaa, persiljaa, tilliä, meiramia, laakerinlehtiä
neitsytoliiviöljyä tai voita
3 sitruunaa
Ota alumiinifoliosta neljä kertaa kalaa suurempi pala. Taita foliopala kaksin kerroin. Tee kalan molempiin kylkiin vinoviiltoja ja hiero kylkiin ja viiltoihin suolaa ja pippuria. Leikkaa fenkoli ohuiksi viipaleiksi ja ripottele viipaleet folionpalan toisen pään keskelle. Lisää kalat fenkolipedille. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi tai suikaleiksi. Hiero kalan sisä- ja ulkopintaan suolaa ja pippuria ja pane vatsaan muutama sipulirengas ja runsaasti yrttisilppua. Purista päälle 2 sitruunan mehu. Lohko 1 sitruuna, lisää lohkot kalan ympärille, ripottele joukkoon loput sipulirenkaat ja valuta päälle oliiviöljyä. Taita ensin folio kalan päälle, ummista sen jälkeen reunat huolella moneen kertaan taittaen ja nosta reunat hieman ylöspäin. Siirrä paketti varovasti uunipannuun, nosta pannu uuniin ja kypsennä kalapakettia 220-asteisessa uunissa. Iso kala vaatii noin 10 minuuttia 500 g kohti ja pienet kalat kypsyvät 20 minuutissa. Anna kalan seistä sen jälkeen 5 minuuttia ennen tarjoilua, niin maut ehtivät tasaantua.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home